sunnuntai 5. joulukuuta 2010

5. joulukuuta




Aamulla sytytin adventtikynttelikköön kaksi kynttilää. Ne paloivat aamupalan ajan.

Rusina on syönyt nyrkkejään jonkin aikaa. Koko ajan kädet suussa. Monet on ihmetellyt että joko hampaita on tulossa. Itsekkin samaa miettinyt vaikka sitten ajatellut että ei kai vielä, kun kaikille muille ipanoille eka hammas tullut siinä 7kk+ iässä. Olen kuitenkin tunnustellut ikeniä että joko.. Ja kyllä! Tänään tunsin pienet piikit alaikenessä. Rusinan eka hammas! Rusina nyt vähän vajaa 5kk ikäinen. Tuo 5kk täyttyy ensi viikolla. <3

iltapäivällä ulkoiltiin koko perhe. Mentiin läheisen metsän kivaan pieneen pulkkamäkeen. Minä katselin vaunujen kanssa tieltä kun lapset laskivat. Mies auttoi Helmiä ja koirat juoksentelivat metsässä innoissaan.

Kotimatkalla mies talutti koiria ja minä vedin toisella kädellä kahdella pulkalla kolmea lasta ja toisella kädellä työnsin vaunuja.. Huh, onneksi ei ole pitkä matka.. ;D

On juhlaviikonloppu joten tietty herkutellaan. Tein lasten kanssa valmistaikinasta piparkakkuja jotka koristeltiin. On myös sipsejä ja karkkeja. Joululeffaa. Mukavaa yhdessä oloa.

2 kommenttia:

  1. onnea rusinalle hampaasta <3 tänään jäi meillä kynttilät sytyttämättä kun tultiin vasta illalla kotiin.. koko perheen ulkoilut on parhaita <3

    VastaaPoista
  2. pumpsi, Kiitti. Ne on ihan parasta!! <3

    VastaaPoista