torstai 22. marraskuuta 2012

Juhlissa




 Esikoisen koulua on remontoitu. Tiloja uusittu, laajennettu ja samaan yhteyteen tuli päiväkoti. Kun esikoinen meni eskariin niin silloin se oli vielä lähes 4km päässä ja hän kulki taksilla. Nyt tuohon läheisen koulun yhteyteen tuli  päiväkotiin myös eskari jossa peikko nyt käy. On kyllä kiva kun jotkin tilat samoja ja joskus eskarilaisilla yhteisiä tunteja kakkosluokkalaisten kanssa (sattuu juuri olemaan siis veljekset yhdessä). Ovat aina päivän jälkeen riemuissaan jos ovat nähneet veljensä.

Viime keväänä järjestettiin oppilaille koulun avajaiset joissa olin esikoisen mukana katsomassa oppilaiden esityksiä.

Tämän viikon tiistaina järjestettiin koulupäiväkodin viralliset avajaiset. Siellä esiintyi kuoro jossa päiväkodinlapsia sekä oppilaita. Peikko pääsi tähän kuoroon. Avajaisiin oli kutsuttu vain kutsuvieraita (joitain "kaupunginherroja") mutta minä pääsin peikon mukana katsomaan avajaisia ja kuoroesitystä (kuorolaisella sai olla mukana yksi saattaja). Voi että kun kuoro lauloi upeasti. Peikko oli eturivissä ja lauloi hienosti mukana. Voi että sitä iloa ja ylpeyttä minkä tunsin sisälläni. Onnenkyyneleitä pidätellen katselin lasten upeaa laulamista.

Se oli hieno ilta.

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän ylpeyden, siinä alkaa herkästi silmät hikoilemaan (jännä ilmaisu jonka heti nappasin käyttööni ;-))
    Ihania kuvia, eteenkin tuo viimeinen: etsi Helga :-)

    VastaaPoista
  2. Tuttu ilmaisu! ;) Vain elämää on kyllä niin ihana ohjelma. Tulee sitä ihan ikävä.. <3

    VastaaPoista